Kirjoitan tätä blogia innostukseksi ja lisäpotkuksi kaikille, jotka haluavat kirjoittaa, mutta ensisijaisesti ja ennen kaikkea itselleni. Kirjoitan tätä blogia pitääkseni itseni kiinni kynänvarressa ja muistaakseni päivittäin, mitä kirjoittaminen minulle on – elämäntapa. Uskaltaudunkin hieman muokkaamaan Pentti Saarikosken hienoa runoa, joka kertoo niin yksinkertaisen täydellisesti elämästä kielessä.
Suomen kieli
on minulle ikkuna ja talo
kirjoittaminen on tuli taloni hellassa (oma lisäys)
minä asun tässä kielessä
Se on minun ihoni.
Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. – Hullun hommaa, sanovat monet. Joskus työhön ryhtyminen on tuskastuttavan vaikeaa. Yritän näillä kirjoituksilla antaa pontta ja vauhtia, nostetta, joka sinkoaa kirjoittamisen syövereihin. Joskus vesi on kirkasta ja kylmää, ja ajatukset selkiävät syvyyksissä. Joskus taas vesi on sameaa ja raskasta, ja sinun on kauhottava itsesi pinnalle hengittämään. Yhtä kaikki, veden vastus tukee ja vahvistaa, päivä päivältä olet taitavampi ja vapaampi hyppäämään yhä uljaammin ja uimaan yhä syvemmälle ja pidemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti